Ensimmäiset tehtävät – livetikun luonti, ohjelmien asennus ja lisenssit

1. tehtävä – livetikun luonti

Ensimmäisenä kurssin tehtävänä on ns. livetikun tekeminen, eli Xubuntun levykuvan asentaminen erillisen ohjelman avulla USB-tikulle, minkä jälkeen kyseistä tikkua käyttämällä voi käynnistää Xubuntun millä tahansa koneella. Vaikka ns. normaalit livetikut ovat käteviä siinä mielessä, että niitä voi käyttää missä vaan, niiden huonompi puoli on se, että kaikki tehdyt muutokset nollautuvat kun kone sammutetaan. Itse koen tämän ajatuksena hieman hankalaksi, koska pidän siitä että voin säätää kaikki asetukset juuri sellaisiksi kuin haluan, ja ajatus niiden jatkuvasta nollautumisesta tuntuu ainakin tässä vaiheessa melko turhauttavalta. Suunnitelmanani onkin siis tällä hetkellä tehdä livetikku, jota voin käyttää tarpeen vaatiessa, mutta muuten haluaisin käyttää luomaani virtualisoitua Xubuntu-konetta aina kun mahdollista.

Nopealla googlettamisella löysin hyvältä vaikuttavat ohjeet livetikun tekemiseen Rufus-ohjelmalla, jonka käyttöä tunnillakin suositeltiin. Latasin Rufus-version 3.4.1430, joka näyttää hieman erilaiselta kuin ohjeissa käytettävä Rufus-versio, mutta erilaisuudet vaikuttavat liittyvän lähinnä kenttien ryhmittelyyn.

Ohjeita lukiessani kiinnitin ensimmäiseksi huomiota siihen, että ilmeisesti on mahdollista tehdä myös livetikku, joka käyttää pysyvää tallennustilaa. Tämä vaihtoehto kiinnostaa minua enemmän, ja voi olla, että seuraavan kerran kaupassa käydessäni ostan vähän isomman USB3-tikun, mutta tämä tehtävä nyt menköön vanhemmalla USB2-tikulla. Pääsen samalla testaamaan, kuinka hitaasti USB2-livetikku oikein toimii.

Lähes kaikki asetukset olivat jo oletuksella oikeassa muodossa, valitsin ainoastaan USB-tikun ja Xubuntu-levykuvan. Ohjeissa Cluster size-kohdassa on oletusarvona 8192 bittiä, kun taas minulla oletusarvo on 4096 bittiä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että oma tikkuni on kooltaan noin puolet pienempi ohjeissa käytettyyn tikkuun verrattuna. Tai ainakin sen johtopäätöksen olen valmis vetämään tämän artikkelin nopeasti silmäiltyäni.

Start-painiketta painettuani seuraavanlainen ohjeissakin esiintynyt huomioikkuna pomppasi esiin:

Painettuani ”Yes” valitsin vielä suositellun ISO-levykuva -vaihtoehdon, ja painoin ”OK” varoitukseen, jossa ilmoitettiin operaation tuhoavan kaiken tikulla olevan datan.

Tämän jälkeen Rufus alkoi hommiin, ja yhdentoista minuutin kuluttua livetikkuni oli valmis käytettäväksi. Päätin kokeilla sen käyttöä koululäppärilläni. Sainkin käynnistettyä live-istunnon ilman hankaluuksia. Seuraavaa tehtävää varten otin ruutukaappauksen, jossa näkyi koneeni rauta. Kuvan otettuani tajusin että siirtääkseni sen pääkoneelleni, jossa tätä päivitystä kirjoitan, tarvitsen tietenkin nettiyhteyden. Ihmettelin, minkä takia Xubuntun Network Center ei tunnistanut puhelimeni hotspot -yhteyttä ollenkaan, ja päädyinkin lopulta laittamaan koneen suoraa piuhan päähän. Vaikka langallinen yhteys toimikin hyvin, asia jäi kaivelemaan minua ja yritin googlettamalla löytää, miten langattomat verkot saisi näkyviin. Päädyin aluksi Xubuntun omalle dokumentaatiosivulle, joka kuitenkin minun tilanteessani osoittautui suurimmaksi osaksi merkittävän hyödyttömäksi. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että ohjeissa mainittua ”Enable Wi-fi” -kohtaa ei oman Network Managerini notifikaatioalueella näkynyt ollenkaan.

Päädyinkin seuraavaksi googlettamaan hakusanalla ”Xubuntu 18.04 Enable Wi-fi”, mikä johti minut tähän videoon, jonka ohjeita noudattamalla asia selvisi. Minun täytyi itse asentaa ajurit langattomia verkkoja varten, mutta onneksi tämä prosessi osoittautui yllättävän yksinkertaiseksi. En saanut koko tulostetta mahdutettua yhteen kuvakaappaukseen, joten yhdistin kaksi erillistä palasta Photoshopissa ladattuani ne netin välityksellä pääkoneelleni:


2. tehtävä – ohjelmien asennus + omia teemapohdintoja

Seuraavana tehtävänä oli vuorossa kolmen omavalintaisen ohjelman asentaminen. Päätin tässä vaiheessa vaihtaa suosiolla konetta. Asennan mielummin ohjelmia omalle virtuaaliselle Xubuntulleni, sillä livetikulle asentaminen tuntuu omituiselta kun kaikki sinne asennettu kuitenkin katoaa. Sen lisäksi suhtaudun melko nihkeästi ajatukseen siitä, että jokaisen käyttökerran alussa joutuisin asentamaan langattoman verkon ajurit ja säätämään esimerkiksi hiiren asetukset kuntoon aina uudestaan.

Olen säätänyt virtuaalikoneeni siten, että voin copy-pasteta Windowsista käsin asioita Xubuntuun ja päinvastoin sekä tehnyt jaetun hakemiston, jonka avulla voin siirtää tiedostoja koneiden välillä. Tähän mennessä nämä toimenpiteet ovat kätevöittäneet Xubuntun pyörittämistä huomattavasti.

Viikonlopun aikana olen myös lataillut jo kaikenlaisia Xubuntun ulkonäköä piristäviä teemoja ja ikonipaketteja. Olen melko pettynyt siihen, että yksikään löytämäni ikonipaketti ei miellytä minua täysin. Kännykkääni olen ladannut mukavan minimalistiset ikonit, jotka näkyvät seuraavan kuvakaappauksen alalaidassa:

Kovasta etsimisestä huolimatta en kuitenkaan löytänyt vastaavaa ikonipakettia Linuxille, ja sen sijaan suurin osa tarjolla olevista paketeista sisälsi vaikka minkälaisia riemunkirjavia palluroita, joista en välittänyt ollenkaan. Mutta vaikka nämä visuaaliset jutut nyt ovatkin sydäntäni lähellä niin palataanpa itse aiheeseen.

Ohjelma 0 – cool-retro-term

En tiedä, lasketaanko terminaaliemulaattoreita tässä yhteydessä ohjelmiksi, mutta haluan kuitenkin esitellä löytämääni retroterminaalia, jonka onnistuin pitkällisen hampaiden kiristelyn myötä asentamaan eilen. Kurssimme raportointisääntöjen mukaan tätä ei kuitenkaan lasketa, sillä raportointi pitäisi aina tehdä reaaliajassa eikä jälkikäteen. Alla olevassa kuvassa näkyy retroterminaalin lisäksi myös virtuaalikoneeni ”rauta”.

Halukkaat voivat hankkia cool-retro-term:in esimerkiksi täältä.

Löytämieni ohjeiden perusteella (jotka luonnollisesti löysin vasta kun olin asentanut kyseisen terminaalin suoraan lähdekoodista) sain sen käsityksen, että retroterminaali olisi mahdollista käynnistää myös suoraan työpöydältä, mutta yrittäessäni saan virheilmoituksen, jossa sanotaan ”Failed to execute child process ”cool-retro-term” (No such file or directory)”. Epäilen, että ohjeissa mainittu komento

  $ sudo cp cool-retro-term.desktop /usr/share/applications 

edellyttää, että terminaali on asennettu eri hakemistoon, kuin mihin sen itse asensin. Täytynee yrittää selvittää asiaa joskus tuonnempana. Tällä hetkellä saan retroterminaalin auki vain Xubuntun omasta terminaalista käsin, ja minun pitää kääntää ohjelma ennen sen ajamista.

Ohjelma 1 – Nethack

Mutta nyt muihin ohjelmiin. Kävin uteliaisuuttani vilkuilemassa jo ensi viikon materiaaleja, jotka liittyivät komentoihin. Esimerkeissä asennettiin Nethack-niminen peli, jonka koukuttavuudesta opettajamme Tero Karvinen varoittelee sivuillaan kovasti. Koska elän elämääni veitsen terällä, halusin ottaa selvää, millaisesta pelistä on kyse.

Asensin pelin komennolla

$ sudo apt-get install nethack-console

 ja navigoin kansioon /usr/lib/games/nethack, jossa annoin komennon ”nethack”. Harkitsin valitsevani roolikseni turistin omasta kokemattomuudestani johtuen, mutta tulin toisiin aatoksiin kun ajattelin, miten tulisin pärjäämään taistelussa. Valitsinkin siis Rangerin, koska kaukaa hyökkääminen tuntui suhteellisesti turvallisemmalta vaihtoehdolta. Tein myös muut valinnat, ja lopulta hahmokseni tuli chaotic male orcish Ranger.

Peli vaikutti kiinnostavalta, mutta ongelmakseni muodostui se, ettei omassa näppäimistössäni ole kirjaimia näppäinhatuissa. Normaalia kirjoitusta niiden puuttuminen ei haittaa, mutta yksittäisten symbolien käyttö on hieman hankalaa. Kaipailin jonkinlaista manuaalia, jossa olisi selitetty erilaiset komennot, mutta en saanut sellaista auki. Onnistuin kuitenkin saamaan pelin roastaamaan minua: ”This ugly creature is called helkera and cannot be renamed”. Tämä jo yksinään teki pelistä loistavan kokemuksen, vaikken kunnolla pelaamaan päässytkään. Ehkä näin oli parempi, ja addiktion muodostumiselta vältyttiin.

Löysin googlettamalla Nethackin komentoja, ja epäilen, että koneeni virtuaalisuus saattoi olla osatekijänä siihen, että esimerkiksi lopetuskomento, jonka wikin mukaan pitäisi olla alt + q, ei toiminut minulla ollenkaan.

Ohjelma 2 – VLC media player

Seuraavaksi päätin kokeilla VLC-playerin asentamista, koska se on lempiohjelmani videoiden toistamiseen. Vaikka olisin voinut päätellä asentamisprosessin kulun, googletin silti ohjeen varmuuden vuoksi. Jaoin myös Windowsista käsin yhden omista videotiedostoistani testin vuoksi Xubuntulle. Olin varautunut siihen, että minun olisi pitänyt erikseen asettaa VLC-player oletussoittimeksi, mutta niin minun ei tarvinnut tehdä. Videota katsellessani huomasin, että ääni ei kuulostanut täysin normaalilta ja se pätki hieman. Luulisin, että tämä saattoi ehkä liittyä koneen virtuaalisuuteen tai mahdollisesti ajurien puutteeseen.

Ohjelma 3 – QMMP

Halusin tutkia tätä ääniasiaa enemmän, joten seuraavaksi päätin asentaa Winampin, jota yleensä käytän esimerkiksi audiokirjojen kuuntelemiseen. Nopean googletuksen jälkeen huomasin kuitenkin, että ilmeisesti Winamp ei sellaisenaan toimi Linuxilla, mutta sitä korvaamaan on tehty QMMP-niminen soitin. Päätin siis kokeilla sen asentamista löytämieni ohjeiden perusteella. Ohjeissa jostain syystä tästä soittimesta käytetään kuitenkin Winamp-nimitystä ilmeisesti yksinkertaisuuden vuoksi.

Käyttämäni komennot olivat siis:


$ sudo add-apt-repository ppa:forkotov02/ppa
$ sudo apt-get update
$ sudo apt-get install qmmp qmmp-plugin-pack
$ qmmp


Ohjeet ovat melkein kolme vuotta vanhat, joten omaan terminaaliini tuleet tekstit olivat hieman erilaiset, mutta ohjelma lähti toimimaan ongelmitta. Oma soittimeni oli tosin pienen pieni, ja niin tumma, että siitä oli hyvin vaikeaa saada mitään selvää. Koko-ongelman sain ratkaistua, mutta siinä missä Winampilla on useampi teema ja noin miljoona värivaihtoehtoa, QMMP-soittimella ei vaikuttanut olevan kuin yksi. Niitä saisi lataamalla ilmeisesti lisää, mutta kaikki löytämäni olivat vielä rumempia, joten näillä mennään. Linuxilla on varmasti parempia musiikkisoittimia, perehdyn mielummin niihin tulevaisuudessa ja tyydyn nyt vain QMMP:n testaamiseen kun sen nyt satuin jo asentamaan.

Jaoin Xubuntulle kappaleen ja avasin sen QMMP:llä. Valitettavasti tulokset olivat äänen suhteen samanlaiset kuin aikaisemmin videota katsellessani. Ääni siis pätki ja särkyi ja kuulosti omituisen lattealta. Päätin googlettaa, onko muilla ollut vastaavia ongelmia, ja ainakin tämän sivun perusteella vaikuttaisi siltä, että aavistukseni virtualisoinnin osallisuudesta tässä ongelmassa osui oikeaan. Vaikuttaa siltä, että VirtualBoxilla on yleisesti ottaen ongelmia ääniajureihin liittyen. Minua tämä nyt ei varsinaisesti haittaa, sillä voin kuunnella musiikkia omalla koneellani samalla kun pyörittelen virtuaalista Xubuntua toisessa näytössä.

Tehtävä 3 – lisenssit

Seuraava tehtävä käsittelee lataamieni ohjelmien lisenssejä, ja sitä millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia niihin liittyy.

Nethackin Wikipedia-artikkelin mukaan Nethack käyttää omaa avoimen lähdekoodin Nethack General Public -lisenssiä, joka pohjautuu Richard Stallmanin kirjoittamaan GNU bison -lisenssiin, joka puolestaan on GNU General Public -lisenssin edeltäjä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Nethackin lähdekoodia voi vapaasti jakaa ja muokata. Lisenssiin on myös kirjattu kohta, joka varmistaa, ettei alkuperäisiä tekijöitä voida haastaa Nethackin koodin tiimoilta oikeuteen.

VLC-playerin lisenssikuviot vaikuttavat huomattavasti mutkikkaammilta. Mikäli nyt luen VLC:n Wikipedia-artikkelia oikein, ainakin osa VLC:stä käyttää nykyään GNU Lesser General Public -lisenssiä. Ilmeisesti VLC:tä vaivasivat vanhan vapaamman lisenssin alaisuudessa yhteensopivuusongelmat esimerkiksi Applen App Storen kanssa. GNU General Public-lisenssiin verrattuna tämä uusi rajatumpi lisenssi mahdollistaa loppukäyttäjälle tiettyjen ohjelmiston osien lähdekoodin muokkaamisen, mutta ei sen täyttä vapaata käyttöä.

QMMP-soitin puolestaan käyttää yksiselitteisesti GNU General Public -lisenssiä, joka mahdollistaa sen, että loppukäyttäjä voi käyttää, opiskella, jakaa ja muokata ohjelmistoa haluamallaan tavalla. GNU GPL:ää käyttävä taho ei saa asettaa ohjelmansa käytölle rajoituksia, jotka ovat ristiriidassa lisenssin kanssa, tätä rikkova tapaus saattaisi esimerkiksi olla ohjelmiston levitys salassapitovelvollisuuden alaisuudessa.

Tehtävä 4 – käyttämieni ohjelmien Linux-vastineet

Seuraavana ja viimeisenä (virallisena) tämän viikon tehtävänä on listata, mitä ohjelmia normaalisti Windows-ympäristössä käyttää, ja etsiä niille vapaat Linux-vastineet. Löysin googlettamalla kivan aiheeseen liittyvän Wiki-sivun, josta haen hieman inspiraatiota.

Koulutöitä tehdessäni tulen normaalisti käyttäneeksi Office-paketin tuotteita, joille Linux-vastineen tarjoaa Libre Office. Tekstinkäsittelystä vastaa LibreOffice Writer, taulukkolaskennasta LibreOffice Calc, ja kalvosulkeisia voi kehitellä LibreOffice Impressillä. Ilmeisesti Microsoft Teamsin kanssa tilanne on kuitenkin hankalampi. Ainakaan tämän artikkelin mukaan mitään varmaa ei asiaan liittyen Microsoftin taholta ole luvattu, ja vaikuttaa siltä, että Linux-natiivi Teams client saattaa joko olla tulossa tahi sitten ei. Slackilla puolestaan on Linux client, mutta se ei paljoa lämmitä, mikäli muut tiimiläiset käyttävät Microsoft Teamsia kollaboraatiotyökalunaan.

Nettiä olen tottunut selailemaan Chromella ja se toimii onneksi myös Linuxilla. Windowsilla käytän tiedostojen lataamiseen uTorrenttia, jonka lupaavimmalta vaikuttava korvaaja Linuxin puolella on mielestäni Ktorrent. Skypeä en mielellään käyttäisi edes aseella uhattaessa, mutta onneksi Discord on saatavilla myös Linuxille.

Photoshopia vastaava kuvien muokkaamiseen tarkoitettu avoimen lähdekoodin Linux-ohjelma on GIMP, josta olen kuullut paljon, mutta jota en ole kunnolla ikinä käyttänyt. Muistaakseni testasin sitä kerran noin kymmenen vuotta sitten, jolloin se ei ainakaan tehnyt minuun erityistä vaikutusta, mutta kymmenessä vuodessa mikä tahansa tuote voi kehittyä vaikka kuinka paljon, joten ehkä minun pitäisi antaa GIMPille uusi mahdollisuus lähitulevaisuudessa.

Ilmeisesti Linuxilla pelaaminen on hieman kinkkisempi juttu. Vaikka Steam itsessään toimii Linuxilla, kaikista Steamin peleistä ei voi sanoa samaa (Lähde). Itse kuitenkin käytän Steamia lähinnä chattaamiseen, joten sen toimivuus ei ole minulle erityisen kriittistä. Samaa taas en voi sanoa World of Warcraftin toimivuudesta. Tämän artikkelin mukaan Blizzard ei ole koskaan virallisesti tukenut Linuxia, ja DirectX 11:sta siirtymisen jälkeen erilaiset graafiset ja toiminnalliset bugit, Battle.netin toimimattomuus ja huono framerate ovat vaivanneet WoWia pelaavia Linux-käyttäjiä. Nykyään WoWin toiminta edellyttää Linuxilla erillisen Lutris-nimisen väliohjelman käyttöä, ja vaikka tämä mahdollistaa ilmeisesti hyvän pelikokemuksen, ainakin asennusvaihe vaikuttaa mielestäni hieman mutkikkaalta. Artikkelissa ei myöskään kommentoida mahdollisia addonien asentamiseen liittyviä hankaluuksia.

Huh! Kylläpä tästä päivityksestä tuli pitkä. Varmasti vähän liiankin pitkä, mutta olen aina ollut poikkeuksellisen huono kirjoittamaan mitään lyhyesti, varsinkin silloin kun olen innoissani jostain. Ja Linux kieltämättä vaikuttaa hyvin kiinnostavalta jo tämän lyhyen pintaraapaisun jälkeen! Tietyllä tavalla koen jopa halua vaihtaa Linuxiin, mutta en osaa sanoa, kuinka suuri osa tästä tunteesta liittyy siihen, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Käytännössä vaihtaminen voisi olla hankalaa, ja todennäköisesti edellyttäisi joka tapauksessa virtuaalisen Windowsin ajamista niitä tilanteita varten, kun pitää tehdä jotain sellaista, mikä ei Linuxin puolella onnistu. Saas nähä!

Tietoa kirjoittajasta

Noora Huttunen

Opiskelen ohjelmistotuotantoa Haaga-Helian tietojenkäsittelylinjalla.