Hello World!

Tässä blogissa tulen käsittelemään juuri aloittamani Linux-palvelimet -kurssin sisältöä ja raportoimaan, miten kurssitehtävien tekeminen sujuu. Kurssin jälkeen (tai sen aikana, en lupaa mitään) saatan kehittää blogia myös muihin suuntiin mikäli tässä parin kuukauden aikana pääsen bloggaamisen makuun uudestaan kiinni. En ole kirjoittanut vapaamuotoista blogitekstiä pitkään aikaan, joten olen hieman ruosteessa, mutta eiköhän tämä tästä lutviudu kunhan pääsen alkuun.

Tänään keskityin lähinnä laittamaan blogin pystyyn, tehtäviä alan tutkailemaan tarkemmin vasta lähipäivinä. Nyt ainakin blogin yleinen ulkoasu näyttää suhteellisen järkevältä. Tyylilleni uskolliseen tapaan en voinut vastustaa puoliabstraktin rakeisen taustakuvan käyttöä. Siitä ei ehkä huou erityisen tietoteknistä tunnelmaa, mutta sen ei pitäisi menoa haitata.

Unohdin tänään ostaa kaupasta USB3-tikun, jota voisin kurssin aikana käyttää Xubuntu-livetikkuna. Kirosin asiaa kotiin tullessani, mutta myöhemmin tajusin, ettei minun wanhassa läppärissäni ole edes USB3-portteja, joten tuskin hyötyisin ekstranopeudesta muutenkaan.

Ajattelin, että voisin kokeilun vuoksi asentaa kotikoneelleni VirtualBoxin ja sen kautta Ubuntua pyörittävän virtuaalikoneen Linux-kurssin tehtävien tekemistä varten. Virtualisoinnista ei kuitenkaan ollut puhetta ensimmäisellä tunnilla, enkä tajunnut asiasta vielä kysyä, joten en ole täysin varma, onko virtualisointi toivottua tässä yhteydessä. En näe syytä, miksei, mutta Linux-tietouteni on sen verran olematonta, että minun on epäilemättä parempi varmistaa asia ensi tunnilla.

Perehdyin tänään omaksi ilokseni hieman myös erilaisiin Linuxin työpöytäympäristöihin. Tunnilla opettaja kertoi suosivansa Xubuntua, joka tuo mukanaan Xfce-työpöytäympäristön. Kaikenlaisista kustomointimahdollisuuksista innostuvana henkilönä haluaisin kuitenkin kokeilla ehkä muutamaa muutakin työpöytäympäristöä Xfce:n lisäksi siltä varalta että jokin niistä tuntuisi joko luotevammalta käyttää tai miellyttäisi silmääni enemmän. Hölmönä haikailen lähinnä tämäntyyppisen estetiikan perään:

Lähde: https://awesomewm.org/images/screen.png

Tiedostan kuitenkin, että en ole sellaisessa tilanteessa, jossa minun olisi relevanttia pitää noin montaa äärimmäisen informatiivista ikkunaa auki, mutta kyllähän tuo nyt siistiltä näyttää. Kyseessä ei itseasiassa teknisesti ottaen ole edes varsinainen työpöytäympäristö, vaan ikkunoidenhallintatyökalu, jota kuitenkin voi ilmeisesti käyttää alkeellisemman työpöytäympäristön tavoin.

Rehellisesti sanottuna minusta tuntuu, etten ole ikinä oikeasti päässyt yli siitä, kun teinimpänä pääsin naapurin koneella leikkimään WindowBlinds-ohjelmalla. Muistan vaihtaneeni koneen kursorin animoiduksi pikselidinosaurukseksi, joka ei ollut erityisen käytännöllinen, mutta sitäkin viihdyttävämpi.

Tietoa kirjoittajasta

Noora Huttunen

Opiskelen ohjelmistotuotantoa Haaga-Helian tietojenkäsittelylinjalla.